ÅBERGINLINJA






Etusivu
  Yhteystiedot  Historia  Laatu ja ympäristö  Työpaikat  Palaute


HISTORIAA
Koivulan tienhaarasta Kampin keskukseen

Åbergin Linjan juuret vievät aina vuoteen 1952. Silloisten bussiyritysten valmistautuessa Helsingin olympialaisten tärkeisiin kuljetustehtäviin avautui uusille yrittäjille mahdollisuus ajaa heidän linjojaan. Aiemmin taksiautoilijana toiminut Nils Åberg hankki käytetyn linja-auton, kunnosti sen ja ajoi sillä mm. Oulunkylään, Laaksolahteen ja Siikajärvelle.

Pikimmiten Åberg hankki itselleen oman linjan Helsingistä Nuuksioon (Koivula), jota hän ryhtyi ajamaan 1.1.1953. Seuraavana vuonna mukaan tuli linja Helsingistä Tuomarilaan, jota liikennöitiin yhdessä Laurilan Linjan kanssa. Vuosikymmenien aikana automäärä kasvoi ja laatu parani. Kalusto hankittiin uutena ja myytiin hyväkuntoisena eteenpäin.

Iso muutos liikenteessä tapahtui linjaliikenteen siirtyessä kuntien vastuulle ja sitä myötä yhteiseen lippujärjestelmän (seutulippu) syntyminen. Liikennöinnistä saatavat korvaukset olivat hyvät ja yrityksen varallisuus riitti uuden varikon rakentamiseen. 1995 alkaneen kilpailuttamisen myötä hintataso romahti ja vuosikymmeniä ajettujen linjojen tulevaisuus ei ollut enää varma.

Ensimmäisillä kilpailutuskierroksilla Åbergin Linja hävisi Tuomarilan linjat 154 ja 156. Muutamaa vuotta myöhemmin yhdessä Suomen Turistiauton kanssa yritys sai ajettavakseen sisäisiä linjoja (19, 85, 87 ja 88). Näiden linjojen sopimus päättyi 2004 jolloin Åbergin Linjalla ei ollut omaa linjaliikennettä kunnes vuotta myöhemmin voitimme yhdessä Westendin Linjan kanssa Mankkaalle liikennöivän linjan 105.

Tilausliikenteen kehittyminen 1990- luvulla johti siihen, että laadukas linjaliikennekalusto ei enää kelvannut charterajoon. Uusissa tilausajobusseissa oli oltava asiakkaiden vaatimuksesta WC, ilmastointi ja videot. Nykyään puolet linja-autoista on linjaliikenteessä ja toinen puoli tilausajossa.

Nils Åberg
© Åbergin Linja Oy 2009-